ETSI
TIEDOTTEET
Tiedote 21.1.2009
Julkaisuvapaa
Sievin Jalkine Oy paras perheyritys 2008
Sievin Jalkine Oy on voittanut Suomen Kuvalehden järjestämän Suomen Paras Yritys -kilpailun Perheyrityssarjan. Kilpailun voittajat julkistettiin ja palkinnot jaettiin 20. tammikuuta 2009 Astoria-salissa Helsingissä. Suomen paras yritys -kilpailu järjestettiin nyt neljännen kerran.
Raadin puheenjohtajan Matti Honkalan mukaan valinta oli tällä kertaa tavallista haastavampi nopeasti heikkenevän taloustilanteen takia. "Juuri näinä aikoina menestyksekkään yritystoiminnan esille tuominen on enemmän kuin paikallaan - nyt jos koskaan tarvitaan rohkaisevia esimerkkejä ja kannanottoja työpaikkojen, kasvun ja kannattavan yritystoiminnan puolesta", hän sanoi.
"Tunnettu brändi, selkeä strategia ja omintakeinen tuotekehitys ovat leimaa-antavia piirteitä Sievin Jalkineen toiminnalle. Korkeatasoisesta etiikastaan tunnetun perheyrityksen talous on hyvässä kunnossa", Honkala perusteli valintaa. Perheyritysten sarjassa mittapuuna käytettiin paitsi hyviä tilinpäätöslukuja myös korkeatasoista henkilöstöpolitiikkaa.
Sievi-konsernin toimitusjohtaja Markku Jokinen arvostaa yrityksen saamaa tunnustusta. ”Kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnalle. Lamat tulevat ja menevät, mutta uskon, että vahva ammattitaito ja sitoutuminen yrityksen tavoitteisiin tuovat menestystä myös tulevaisuudessa”, Jokinen toteaa.
Suomen paras yritys -kilpailussa on neljä sarjaa: kasvuyritykset, kansainvälistyjäyritykset, työllistäjäyritykset ja perheyritykset. Voittajayritykset esitellään kevään 2009 aikana Suomen Kuvalehdessä.
Sievin Jalkine Oy on Pohjois-Euroopan johtava jalkinevalmistaja, joka työllistää tällä hetkellä lähes 600 henkilöä. Viennin osuus tuotannosta on noin 50 %. Sievin kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa. Sievi-konsernin liikevaihto on 53 miljoonaa euroa. Sievi sai vuonna 1991 ensimmäisenä turvajalkinevalmistajana Euroopassa sertifioidun ISO 9000 -laatujärjestelmänsä ja ensimmäisenä Euroopassa myös koko turvajalkinemallistolleen CE-merkintäoikeuden. Sievin Jalkine Oy on ottanut käyttöön ensimmäisenä eurooppalaisena kenkätehtaana hyväksytyn ympäristöjärjestelmän, joka perustuu ISO 14001 -standardiin.
Lisätietoja: Sievin Jalkine Oy, Markku Jokinen puh. 0400-684 470